Moni on sitä mieltä, että yhteiskuntamme arvot ovat viime vuosina koventuneet. Nykyisin ihmisen tuottavuus tuntuu määrittelevän hyvin pitkälti hänen arvoaan, mikä tuntuu kovalta erityisesti lasten ja vanhusten kohdalla. Olisi kuitenkin tärkeää huomata, että tulevaisuutemme on juurikin lapsissa ja nuorissa. Jos epäonnistumme tulevaisuutemme kasvattamisessa, ei näistä lapsista ja nuorista tule sitä tuottavaa yhteiskuntaa, jollaiseksi he voisivat nousta, jos saisivat kaiken mahdollisen tuen kasvuvaiheessaan.
Tuottavuus ja raha ratkaisevat
Nyky-yhteiskunnassa tuottavuus ja raha ovat ratkaisevassa asemassa. Kilpailuttaminen on mennyt monen mielestä jo liian pitkälle, etenkin kun yleensä kilpailuttamisen ratkaisee raha eikä palveluiden laatu. Tämä on johtanut siihen, että esimerkiksi vanhustenhoidon ja lastensuojelun saralla on päässyt toimimaan sellaisiakin yksityisiä toimijoita, joiden toimintaperiaatteet eivät ole kestäneet päivänvaloa. Näissä tapauksissa on menty raha ja tuottavuus edellä, kun pehmeämmässä yhteiskunnassa ja toimintaympäristössä mentäisiin asiakkaat ja potilaat edellä.
On valitettavaa, että yhteiskuntamme korostaa rahaa ja tuottavuutta jo niin voimakkaasti, että se on vaarassa menettää lapsen pesuveden mukana. Koulutuksesta ja lasten sekä nuorten mielenterveyspalveluista säästäminen on nimittäin lyhytnäköinen valinta ja kuin kävelemistä kapealla köydellä. Tällaiset päätökset voivat viedä Suomen suoraan ojasta allikkoon nopeammin kuin uskommekaan!
Esimerkkitilanne tuottavuuden ja rahan vallasta ja sen epäreiluudesta
Julkisuudessa on esitetty sellaisiakin mielipiteitä, ettei tiettyjä sairaanhoidon palveluja pitäisi tarjota lainkaan vanhuksille, vaan resurssit pitäisi kohdentaa hyödyllisemmin. Tuntuu kovin kovalta tehdä hoitopäätöksiä sen mukaan, kuka potilaista on kaikista tuottoisin ja kenen hoitamisesta yhteiskuntamme hyötyy kaikista eniten. Tällöin 30-vuotias bisnesmies ja 78-vuotias vanhus eivät ole lainkaan samalla viivalla, jos priorisointeihin täytyy lähteä. Ja monta kertaa juuri 78-vuotias vanhus on antanut kaikkensa Suomen hyväksi, kun taas 30-vuotias bisnesmies saattaa hyvinkin karata ilmaisen sairaanhoidon ja koulutuksen saatuaan ulkomaille paremman palkan toivossa. Näin itse asiassa voikin käydä niin, että 78-vuotias vanhus on antanut Suomelle enemmän kuin 30-vuotias bisnesmies tulee koskaan antamaan. Mutta kylmä yhteiskunta huomioi vain tulevaisuuden, ei menneisyyttä, minkä vuoksi se myös arvostaa nuoren bisnesmiehen myyntitaitoja enemmän kuin 78-vuotiaan vanhuksen elämänkokemusta, josta monessa muussa kulttuurissa ammennettaisiin tietotaitoa tulevien sukupolvien käyttöön.
