Yhteiskuntamme on muuttunut pelottavan kylmäksi, ja vaikka Suomi edelleenkin saa käyttää kunnianimeä hyvinvointiyhteiskunta, tuntuu tämän nimen käyttäminen joissakin tilanteissa lähes irvokkaalta. Tuntuu nimittäin siltä, ettei nyky-yhteiskunnassamme arvosteta lapsia ja vanhuksia, jotka itse asiassa ansaitsisivat kaikista eniten arvostusta ja tarvitsisivat kaikista eniten huolenpitoa, hoivaa ja turvaa. Meillä olisi paljon opittavaa vanhusten elämänkokemuksista sekä erikoisista elämäntapahtumista, mutta tuntuu, että annamme pitkälti tämän arvokkaan tiedon valua käsiemme läpi, kunnes on jo liian myöhäistä. Monessa muussa kulttuurissa on toisin ja vanhuksia arvostetaan erityisen paljon. Kovaksi muuttunut yhteiskuntamme on vähentänyt sekä lapsiperheiden että vanhusten saamia etuuksia ja myös erilaisten palveluiden laatu on heikentynyt. Mistä tämä voisi johtua?
Kovassa yhteiskunnassa ihmisen tuottavuus ratkaisee
Kovassa yhteiskunnassa ihmisen arvostuksen ratkaisee hänen tuottavuutensa – se miten paljon materialistista lisäarvoa henkilö yhteiskunnalle tuo. On jopa esitetty sellaisia näkökulmia, että tietyt hoidot evättäisiin vanhuksilta, jotta resursseja voitaisiin kohdentaa tehokkaammin. Lapset ja vanhukset eivät mitenkään pärjää materialistisessa tuottavuudessa esimerkiksi korkeasti koulutetulle uranaiselle tai -miehelle. Tästä syystä kova yhteiskunta ei myöskään ole valmis panostamaan heihin aivan kaikkia mahdollisia paukkuja. Pehmeämmässä yhteiskunnassa osattaisiin arvostaa lasten ja vanhusten yhteiskuntaan tuomia ei-materialistisia arvoja, kuten vanhusten elämänkokemusta, mutta kova yhteiskunta on materialistinen ja raha ratkaisee.
Olisi tärkeää tehdä kauaskantoisia päätöksiä
Olisi tärkeää, että yhteiskunnan päättävissä elimissä tehtäisiin päätöksiä mahdollisimman pitkällä tähtäimellä, jotta ne kantaisivat mahdollisimman kauas ja jotta niiden hedelmät olisivat mahdollisimman terveitä. Jo nyt vääränlaiset ja turhan koviin arvoihin perustuvat päätökset ovat näkyvillä esimerkiksi vauvakatona, jonka korjaaminen vaatisi aktiivisia ja konkreettisia tekoja. Kokoomushallitusta on jo pitkään syytetty materialisten arvojen korostumisesta eivätkä syytökset ole täysin tuulesta temmattuja.
Vaikka lapsi ei juuri nyt tuotakaan rahaa, on häneen sijoittamisensa aivan kuin rahan laittamista pankkiin. Tästä syystä onkin uskomatonta, että esimerkiksi varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta on leikattu rahaa. Koulutukseen sijoittaminen on koko yhteiskunnan tulevaisuuteen sijoittamista. Myös lasten ja nuorten mielenterveystyöhön sijoittaminen on tärkeää, jotta Suomessa kasvaisi terve uusi sukupolvi. Vanhuksista huolehtiminen taas on jokaisen hyvinvointiyhteiskunnan eettinen vastuu.
